tiistai 27. tammikuuta 2015

Iltapalan tapaista

Tehtiin iltapalaksi sellaista iltapalaleivän tai jotain sinne päin tapaista leipästä. Idean sain Kinuskikissalta, joka oli tehnyt sellaisen voileipäpiirakan. Tässä meidän versiossa pohja on sama, paitsi tehty gluteenittomana. Täytteeksi tein lohitahnan. Täytyy myöntää, että oli kyllä erinomaisen hyvä leipänen ja syötiin kerralla melkein koko leipänen. Tästähän ideasta voi kehitellä ihan mitä vain...hmm...
Mies oli paistanut pohjan valmiiksi sillä aikaa, kun olin töissä. Minulle jäi vain täytteen teko ja koristelu. Täytteeseen tuli lämminsavulohta, ruohosipulituorejuustoa, punasipuli, valko- ja mustapippuria sekä sitruunan- ja limenmehu. Pohjaa kostutin hieman maidolla, mutta ei se oikein imenyt sitä. Tökin vähän haarukalla reikiä, että edes hieman kostuisi.
Sit vain täytteet pohjan päälle ja hieman tilliä ja koristeita päälle. Todella helppoa ja nopeaa. Varsinkin, kun pohja oli tehty valmiiksi :D.








lauantai 24. tammikuuta 2015

Hiihtämään

No tänään päästiin vihdoinkin hiihtämään. Pakkasta oli enää 8 astetta, joten olikin oiva hiihtokeli. Paitsi takapuoli jääty, niin ehkä ois voinu olla muutama aste vielä vähemmän. Tai sit mun pitää hankkia sellaiset puolipitkät villahousut, ne varmasti lämmittää mukavasti. Tähän asti en ole itse suksia voidellut vaan mies on sen homman hoitanut. Olen miettinyt, että pitäisi itsekin opetella voitelemaan sukset niin pääsis sitten hiihtämään milloin huvittaa. Tänään sitten opettelin ja kas kummaa eipäs ollut vaikeaa. Ihan yksinkertaista ja nopeaa. Ja kylläpä suksi luisti hyvin, kun olin itse voidellut sukset. Onhan tässä nyt huonokin puoli... nimittäin, kun suksi ei luista tai se lipsuu liikaa, niin en voi miestä enää syyttää huonosta voitelusta. Nyt pitää sitten kihistä kiukusta kaikessa hiljaisuudessa...
 

Luonto on edelleen ihan mahtava, en voi käsittää miten hienon näköistä ulkona on. Enpä muista et ois ihan vasta ollut tällaiset maisemat talvella. En voi lakata ihastelemasta luontoa. Joka   puolella on niin valkoista ja nimenomaan puut on ihan mahtavan näköisiä. Tässä muutama kuva hiihtolenkin varrelta.
 



 



torstai 22. tammikuuta 2015

Voihan pakkanen

 

Kyllä kyrsii tämä kylmyys. Eikö jo tule kevät, ihana auringon paiste ja lämpö. Tällä viikolla täällä ollut ihan kivasti pakkasta. Yli 20 astetta alkuviikko ja tais olla jo lähempänä kolmeakymmentäkin yks päivä. Tänään tais olla enää 17 astetta. Mutta ulkona on taas hienon näköistä, puut ja pensaat on ihan puhtaan valkoiset. Niissä ei ole lunta vaan sellainen paksu huurre. Niin talviset maisemat. Aamuisin on saanu pukea ihan yyber paljon päälle, että tarkenee kävellä töihin. Olen ollut kiitollinen kunnon talvivaatteista jotka omistan. Vaikka onhan niihin saanut rahaa palamaan. Mutta on se vaan niin kiva olla ulkona, kun tarkenee. Vaatteissa oon ruvennu panostaa enemmän laatuun kuin hintaan. Kyllähän kunnon vaatteet kestää pidempää ja on sitten hyvät. Eli kerralla kunnolliset.

Urheiluvaatteita pitäisi vielä saada uusia, sellaisia jotka on hyvät päällä ja näyttää hyvältä. Entiset alkaa olemaan jo aika kulahtaneita ja eivät tunnu hyvältä päällä, joka sit vaikuttaa liikkumiseen ja treenaamiseen. Varsinkin urheiluliivien hankinta on tosi hankalaa. Monetkohan liivit on tullut ostettua, joita en ole sitten käyttänyt eka kerran jälkeen, kun eivät olekaan hyvät. Vaikka kaupassa ne on tuntunut ihan hyvältä. Noo, eikun ostoksille viikonloppuna.



maanantai 19. tammikuuta 2015

Talven ekat

Talven ensimmäiset lumikenkäilyt takana viikonloppuna. Kivaa oli, vaikka vähän käsiä kylmi. Ei ollut kintaat parhaat käsinevalinnat. Noo, seuraavalla kerralla oon viisaampi. Lumikenkäiltiin Reposuolla ja samalla paistettiin makkarat. Olikin yllättävän hyvä kävellä. Ei juuri upottanut eikä tarvinnut rämpiä. Matkalla tuli mieleen viime kesäkuun reissu Kilpisjärvelle, siellä oltiin viimeksi tarvittu lumikenkiä. Siellä oli ihan huippua kävellä tuntureilla, vaikka olikin ihan älyttömän raskasta. Välillä piti kävellä ihan umpihangessa joka upotti suunnilleen vyötäröä myöten ja välillä piti ottaa kengät pois, kun ei ollu lunta. Ja koko ajan vain kiipeät ylös päin. Sillä reissulla, kyllä kiittelin monta kertaa hyvää kuntoani :D.
Nyt oli ihan eri maisemat, mutta ei se haitannut (vaikka kymmenen kertaa mieluummin oisin ollu Kilpisjärven tuntureilla;)). Nuotiomakkarakin maistui super hyvälle, vaikka makkarasta en muuten kauheasti välitä. Ilma oli tosi hyvä, oisko ollu pari astetta lämmintä. Taivas oli jännän synkeän tumma, mutta kuitenkin oli tosi valoisaa. Eli oli tosi hyvä ulkoilu ilma.
 


 
Välillä piti pysähtyä huolto tauolle. Noi mun sauvat on kyllä tosi näppärät ja mahtuvat pieneen tilaan, ainut huono puoli niissä on, kun ne ei tahdo pysyä siinä pituudessa mihin ne laittaa. Vasen sauva valuu vähän väliä alas.
 

Ahaa... siis tuohonko pitäisi saada nuotio, no eikun kaivamaan ja sieltähän se paikka löytyi ja hyvin sai tulet tehtyä :).
 







sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Huono hiuspäivä (viikko)

Juu siinäpä se viikko vierähti. Eipä voi sanoa, että oli hyvä viikko. Ensinnäkin salille pääsin vain kerran ja siitä tietysti huono omatunto kolkuttaa. Hiihtämäänkin olisin halunnu, vaan eipä vaan saa aikaiseksi. Kansalaisopiston jumpat alkoi pienen tauon jälkeen ja torstaina kävin sit kahvakuulassa. Oli ihan kivaa, vaan ärsyttävää, kun se on niin jalkapainotteinen. Tehtiin paljon kyykkyjä, joita en ole pystynyt ollenkaan tekemään. Ja niinhän se oli, etten niitä vieläkään pystynyt kunnolla tekemään ilman kipua. Onneksi kipu oli vain niitä tehdessä ja jalka ei sit ollutkaan seuraavana päivän yhtään kipeä. Mutta suurin syy huonoon viikkoon oli se, kun kävin kampaajalla. Olen kasvattanut hiuksia aika ahkerasti ja en ole antanut niitä leikata enkä varsinkaan ohentaa. Olen halunnut että ne on paksut ja pitkät. Ja näin ilmaisin nytkin toiveen, ettei niitä kerroksittain leikata ja pidetään pitkänä. En siinä sit sen kummemmin katsellut, kun kampaaja niitä leikkasi ja mikä oli loppu tulos?! Hiukset lyheni huimasta ja ne oli kuitenkin leikattu kerroksittain ja sen lisäksi niistä tuli ohuet. Siis MITÄ IHMETTÄ??? Vihaan tämän mallisia hiuksia yli kaiken. Voi että harmitti ja harmittaa edelleen. Kotiin kun pääsin niin hyvä etten itkenyt ja varmaan itkinkin. Joo kasvaahan ne takas, mutta se ei paljon lohduta!!! Seuraavan kerran olen kyllä todella napakka ja sanon kyllä tarpeeksi suoraan ettei niitä leikata! Tasotellaan vaan. Siinäpä meni seuraava yö valvoessa, kun harmitti niin paljon. Nyt niitä on pakko pitää koko ajan kiinni, etten näe miten ne on leikattu.


Noi hiukset mitkä menee tuohon poskelle olivat yhtä pitkät noiden muiden hiusten kanssa. Kylläpä on taas kasvattaminen! (kiva silmä :D)

Hiukset, kun on kiinni, niin onneksi ei huomaa pituus eroa. (Onneksi sentään yltävät kiinni)
 
 

maanantai 12. tammikuuta 2015

Oral-B

Käytiin lauantaina Joensuussa ja mies päätti ostaa sieltä sähköhammasharjan. On se sitä kyllä aika kauan katsellut ja siitä haaveillut. Meillä oli joskus kotona sähköhammasharja, mutta jotenkin muistelen, etten siitä kauheasti tykännyt. Olin jotenkin varauksellinen uutta vempaita kohtaan, mutta kokeiltuani sitä, olinkin tosi positiivisesti yllättynyt (onhan ne tietty tässä vuosien saatossa hieman kehittyneet). Hampaista tuli tosi puhtaat ja puhtaan tuntuiset. Miinusta siinä on kova ääni. Ihmeellisen kovaääninen vempain. Vempain ilmoittaa, aina kun puoli minuuttia on mennyt ja 2 minuutin päästä se tekee sellaisen hassun jyrytys äänen, eli siitä tietää milloin on aika lopettaa harjaus. Tykkään kovasti ja innolla odotan seuraavaa hampaiden pesua :).
 

tiistai 6. tammikuuta 2015

Leppoisaa loppiaista

-22 astetta näytti mittari aamulla. Arg... No siitäpä sain hienon ajatuksen, että menen salille autolla. Ei hyvä idea! Salille matkaa noin puoli kilometriä ja oisin ollu kävellen perillä monta kertaa nopeammin. Autoilen hyvin vähän tai siis me autoillaan hyvin vähän. Oikeastaan käydään sillä kaupassa kerran viikossa. Muuten se seisoo tuossa pihamaalla. Mennään yleensä kävellen tai pyörällä. No autohan oli ihan umpijäässä. Ikkunat oli sisältäkin niiin umpijäässä et kävi ihan kuntoilusta se rapsuttaminen. Siinä sitten yli paljon päällä rapsutat ikkunoita, niin et meinas verisuoni katketa päästä. Kyllä oli hiki, kun pääsin lopulta perillä. Olipa ihana autoilla. Onneksi unohtui vitutus salilla.


Tänään raivasin joulukuusen pois :(, nyt on joulu lopullisesti ohi. Taas pitää vuosi odottaa, et saa viritellä joulukoristeita. Oon yrittänyt saada miestä innostumaan ajatuksesta, et ens joulu ja uusi vuosi oltaisi Thaimaassa. Kun muutkin menee, niin mieki haluun kokeilla. Ei oo vielä kovin innostunut ajatuksesta. Onneksi on vielä monta kuukautta aikaa houkutella sitä :D. Ihanaa ois jouluna polskutella uima-altaalla joulutähtien seassa.
Lisäksi sulatin pakastimen ja kylläpä kannatti, löysin vielä kolme rasiaa mansikoita. Pakastin 15kg mansikoita ja ollaan aika ahkerasti syöty niitä. Oletin et kaikki on jo syöty. Ollaan lähinnä tehty niistä mansikkasmoothieita, mansikka antaa jotenkin hyvä ja raikkaan maun siihen.


 

 Smuutieta mustikkapiirakan kanssa

 ja aamupalalla
 

sekä muuten vaan :).

Pakastimesta löytyi myös joulutorttuja ja jääkaapista kermavaahtoa. Hmm... oli oikein makoisa yhdistelmä.

sunnuntai 4. tammikuuta 2015

Pizza sunnuntai

Meillä  ei syöty pizzaa joulun pyhien aikaan eikä uutena vuotena, niin kuin monet muut taisi syödä. No uuden vuoden aattona teimme kylläkin sellaisen erilaisen pizzan, mutta ei se ollut ollenkaan pizzaa. Ollaan tässä syöty aika kevyesti jouluisen ähkyolon karkoittamiseksi. Tänään alkoikin tehdä mieli pizzaa ja päätin tehdä sitä. Ostin kaupasta Lapin rilla pizzapohjia vai mitä liekki, mitä ne nyt telkkarissa mainostaa. Olin yllättynyt miten hyviä ne olikin, tykkäsin kovasti ja varsinkin siitä, et ne oli niin ohuita. Mutta ei niitä 4 kappaletta meidän pellille mahtunut (normaalikokoinen ton uunin pitäis olla). Olin saanut jotenkin sellaisen käsityksen, et ne mahtuis kaikki pellille ja niin siinä paketissakin luki. Mutta 3 siihen meni.


Täytteeksi tuli vaan jauhelihaa ja Aura- juustoa. Poikasen pizzaan tuli vielä meetvurstia. Hyvää oli ja hyvin upposi nassuun.
 
Rillat olivatkin sopivasti tarjouksessa :)

 

Jälkkäriksi olikin Pandan liköörikonvehteja. Neki oli alennuksessa, joten sorruin ostamaan. Pandan suklaasta en juuri tykkää, mutta ajattelin et nää vois olla hyvä, kun eivät ole pelkkää suklaata, mutta sanotaanko että olenpa syöny parempiakin liköörikonvehteja.
Meillä ei kauheasti joulusuklaita syöty. Eipä juuri itse ostettu, jos vertaa edellisiin vuosiin. Aikaisempina vuosina on jo ennen joulua ahdettu monta rasiaa, mutta ei nyt. Hah, hah oltiin lujina.
 
 
Kaupasta alkaa loppua ruoka kesken, täällä ainakin. Johtunee näistä juhlapyhistä. Pakastealtaat ja hyllyt huutaa tyhjyyttä. Turhauttavaa  käydä kaupassa, kun ei saa mitään mitä haluaa. Ajattelin, että huomenna teen lihakeittoa paistin lopusta, mutta enpä saanut pakastejuureksia. Täytyy vissiin huomenna vielä yrittää metsästää niitä. 

lauantai 3. tammikuuta 2015

Hus, laatikkoon siitä

Tänään raivasin joulun pois, siellä se nyt on pahvilaatikoissa. Vähän haikea olo, kun joulun aika oli jotenkin niin rauhallinen. Kuusen kylläkin jätin vielä, kun se niin kivasti tuossa olkkarissa valaisee. Niin ja mikä parasta, kuusi sai tänään uuden tähden, joten onhan sen nyt nökötettävä tuossa vielä jonkin aikaa uusi tähti latvassa. Jo ennen joulua tuumasin et pitäis saada uusi tähti, mutta sitten se jäi hankkimatta. Tänään käytiin kaupassa, niin huomasin et joulukoristeet oli miinus 70%. Ja sieltä löytyi tosi kiva kuusen tähti jossa on vielä valot. Hintaa sille jäi vain 4,50€, mieti niin vähän :D. Kyllä tein hyvän ostoksen. Nooo, jos siitä jotain huonoakin etsii, niin ehkä olisin halunnut kultaisen tähden, nyt se on tuollainen hopea... saa luvan kelvata.
 
Uusi komea tähti



Hah, hah meillä on joulukoristeet vaippalaatikossa :D

 
Täällä on on ollut pari päivää ihan hirveet kelit. Eipä oo tehny mieli mennä ulos. Ei oo enää ihanat talviset maisemat, mutta lunta kuitenkin on. Se on hyvä. Vettäkin on tainnut sataa väillä. Onneksi uuden vuoden aattona ennätettiin käydä hiihtämässä. Vaikka silloinki hieman tihkutti vettä, niin latu oli suht hyvässä kunnossa ja pito suksissa kohdillaan. Nyt sitten odotellaan uusia hiihtokelejä. Mutta onneksi viimeistään huhtikuussa päästään hiihtämään tai ainakin tarkoitus olisi. Silloin ois tiedossa seuraava loma ja Saariselkä kutsuu, ihanaa pääsen Lappiin!!! Uudet sukset on kyl saatava ennen sitä. Onneksi ne kohta taitaa niitäkin myydä alennettuun hintaan.