Siinä se meni!

Siinä se kolme vuotta meni. Yhdessä hujahduksessa. Tuntuu, että vastahan se sinne läksi ja nyt on se on käyty.

 

Minun pieni poikanen valmistui ammattiin. Olen niin ylpeä. Nyt hänellä on ammatti ja ovet on auki joka suuntaan.

 

Ihanat juhlat takana. Olipas kiva leipoa ja laittaa pitkästä aikaa juhlaherkkuja. Olihan niitä tarjolla monenlaista. Pidän, että tarjoiltavaa on paljon erilaista ja sitä on riittävästi. Kaiken tein itse, pikkuleipiä lukuunottamatta (nekun ei onnistu minulta, sitten ei millään). Toki mies auttoi parhaansa mukaan ja poikanen pilkkoi mansikat kakun väliin.

 

Tuleva tuo isoja muutoksia. Poikanen muuttaa omaan kotiin ja sen myötä oma elämä tulee muuttumaan. Lapsia ei ole enää kotona vaan olemme miehen kanssa kahden. Ehkä jotenkin itse etsiskelen itseäni uuden edessä, mitähän se tuo tullessaan...

 



1- vuotis kakku tytölle

Tulikin pitkästä aikaa tehtyä kakku. Tilauksessa oli 1- vuotis kakku ja tulikin selkeä kuva millainen kakun tulee olla. Se sopii minulle erinomaisen hyvin. Täytteeseen toivottiin vadelmia ja valkosuklaata. Tein valkosuklaamoussen ja laitoin ihan metsävadelmia sekaan. Toivottavasti maistuu :)

 

Nyt onkin ollut hiljaista kakkurintamalla. Mutta kyllähän se välillä onkin sellainen olo, ettei huvita näitä väsätä. Vähäaikaa, kun pitää taukoa, niin sit taas innostaa. Jotenkin tuo pohjanteko ja täyttäminen tuntuu työläältä. Mutta sitten kun pääsee päällystämis- ja koristeluvaiheeseen niin johan on kivaa :D.

 



Iso paha susi!

Niin, täällä me asumme metsäneläinten keskellä. Tai siltä ainakin tuntuu. Ensimmäinen talvi, kun pelkään näin paljon susia. Mietin mistä se johtuu... siitä varmaankin, kun joka kerta on paikallislehdessä joku susijuttu. En uskalla enää mennä yksin hiihtämään tuohon meidän lähellä olevaan metsäänkään. Susi siellä kuitenkin vaanii minua puun takana ja odottaa milloin voi popsia minut suuhunsa :D.

 

Tokihan niitä täällä liikkuu ja hyvin lähellä asutusta. Susihavainto on tehty ihan tuossa meidänkin lähellä. Lapsille on järjestetty kouluun koulukuljetuksia susien vuoksi. Ei se minun pelko varmaan ihan aiheeton ole.

 

En ole ennen susia pelännyt. Olen olettanut, että se on niin arka eläin, että se viimeiseen asti välttelee ihmisiä. Onko susien käyttäytyminen jotenkin muuttunut. Ovatko ne tottuneet ihmisiin, miksi ne tulevat näin lähelle :/? En tiedä, vai onko vika minussa? Varmaankin. Vaan ei tämä kivaa ole.

 

Viikonloppuna käytiin lumikenkäilemässä. Mies oli mukana, niin ei pelottanut niin paljoa. Nähtiin paljon erilaisia eläintenjälkiä ja ketun nukkumapaikka. Olisipa ollut hienoa nähdä se kettu. Ai niin, onhan meillä täällä citykettu. Asustelee tuossa keskustassa ja hiippailee aamuisin pitkin pääkatua. Eipä näytä sekään pelkäävän ihmisiä.

 



Avokadorisotto

Joko olette selanneet uuden K- Ruoka lehden? Siinä olikin paljon vaihtoehtoja lihalle ja paljon lihattomia ohjeita. Ajattelin kokeille lehdessä olevaa Avokadorisoton ohjetta ja suosittelen myös muita kokeilemaan. Oli nimittäin yllättävän hyvää. Tehdään toistekin.

 

Hieman muokkasin ohjetta, vaihdoin valkoviinin tilalle omenamehua ja hyvin toimi. Paitsi enpä osaa sanoa minkä makuista olisi tullut valkoviinin kanssa. Oli muuten elämäni ensimmäinen risotto, jonka olen tehnyt oikeaoppisesti risottoriisistä. Tokihan niitä risottoja on tullut tehtyä vaikka minkämoisia, mutta nykyisin vähemmän. Mies on tehnyt muutaman kerran kanarisottoa ja on sekin hyvää.

 

Seuraavaksi kokeilen lehdessä olevaa Halloumi- kasvispihviohjetta. Hyvää on varmasti sekin, kun eihän ruoka voi olla pahaa, jossa on halloumi juustoa ;)

Aina on hyvä sää kuvata!

Pakkasta 30c ja mehän saatiin kuningasidea lähteä kuvaamaan Ruunaalla Neitikoskea. Hieman myöhästyttiin siinä mielessä, että aurinko oli ennättänyt laskea liian alas. Päätettiin kuitenkin ottaa muutama kuva. Kaunistahan siellä aina on, olipa aika ja sää mikä tahansa.

Hieman siellä oli kyllä kylmä. Varpaat jääty heti, kun pääsin ulos autosta. En tiedä mitkä kengät olisi hyvät, että varpaat pysyisi lämpimänä. Täytyy hieman tutkailla vaihtoehtoja. 

Muutamat haaraperushyppelyt piti välillä ottaa, että ruumis pysy lämpimänä.

Mukana oli lämmintä kaakaota, vaan eipä tehnyt mieli jäädä juomaan sitä sinne. Maistui kotona ihan yhtä hyvältä... ehkä...

Seuraavaksi suuntaamme kohti Kolia ja ottamaan kuvia lumoavasta kansallismaisemastamme. Olen tässä miettinyt, että pitää taas herätellä innostusta tähän kuvaamiseen ja siihen mitä tykkään tehdä. Jospa tätäkin tulisi sen myötä päiviteltyä.

 

Vappu viikonloppu

Vappua vietettiin erittäin rauhallisissa tunnelmissa. Mies oli viikonlopun yövuorossa, joten eipä sitä paljoa touhotettu. Täällä oli ihan huippu hienot ilmat ja edelleen jatkuvat aurinkoisena. Täällä olikin paukkunut lämpöennätys rikki. Hyvä me. Kävin viikonloppuna molempina aamuina juoksulenkillä, siitä tulee kyllä ihan mahtava olo. Hyvä tapa aloittaa päivä. Olen taas yrittänyt nousta aamuisin juoksemaan. Nyt se on hyvin onnistunutkin, kun aurinko paistaa heti aamusta. Kummasti siitä saa energiaa.

Lauantaina sain poikasen houkuteltua mukaan makkaranpaistoon. Ajeltiin ruunaalle ja siinä nuotiota tehdessä huomattiin, että ai, makkarat ja donitsit jäi kotiin. Onneksi oli kuitenkin mukana leipää ja kaakaota. Saatiin edes jotain nälkäiseen masuun.

Sunnuntaina paistoin hieman koristeellisempia munkkeja. Tein kinuski- ja suklaakuorrutteen niiden päälle. Suklaakuorrutteeseen laitoin näköhärön takia enemmän kermaa, joten se hieman epäonnistui. Kuitenkin oli hyvää. Iltapäivällä käytiin ulkona vappupiknikillä. Siinäpä se viikonloppu taas hurahti.

Vaelluskengät jalkaan ja menoksi

Kyllä tuntui mahtavalta laittaa talven jälkeen vaelluskengät jalkaan. Tuntuivat niin omilta ja hyvin jalkaan istuvalta. Kokeilemaanhan niitä oli lähdettävä. Ajeltiin Kuhmoon ja sieltä lähdettiin kävelemään Jonkerin hiidenportille. Mehän ei koskaan tehdä mitään helpoimman kautta ja eipä tehty tätäkään reissua.

Yllätys oli melkoinen, kun päästiin perille. Siellähän oli lunta ja vielä paljon. Helpompaa ois ollut kävellä lumikengillä. Matkan pituus oli yhteensä 13 km, mutta eipä ollut helppoja kilometriä. Yhtä lumessa tarpomista. Jalat oli ihan tohjona.

Paikka oli aivan mahtava. Kyllä oli jylhät kalliot. Sinne on mentävä uudestaan kesällä ja varsinkin ensi talvena, että voi mennä sinne alhaalle katsomaan kallioita alhaalta ylöspäin. Joku olikin siellä hiihdellyt. Hiidenportin loppupäässä oli laavu, jossa syötiin eväät. Mukana oli kananfileitä ja folionyyttejä, jotka sisälsi perunoita, sipulia ja juustoa. Nam, kyllä maistui.

 

Pois tullessa tapahtui melkein pahin painajainen, nimittäin nähtiin karhun jäljet. Ne oli sillä välin ilmaantunut lumeen. Päässä ihan sumeni ja ehkä hieman panikoin. Siinä väsyneenä yritin juosta lumessa autolle päin. Jälkeenpäin hieman harmittaa, kun en pysähtynyt ottamaan kuvaa. Onneksi mies sentään oli älynny ottaa. En ole aikaisemmin nähnyt karhun jälkeä enkä onneksi koko karhua. Oli se jälki jo sen verran hurja. Miten hyvin jäljestä näkyi sen kynnet. Hui, miten pelottavaa.