tiistai 9. joulukuuta 2014

Voihan väsymys

Kaks päivää töissä ja mä oon jo ihan sika väsynyt. Ei pysy silmät auki. En tajua miten tää syksy on ollut näin väsyttävä. Miehen mukaan johtuu mun tules- vaivoista. Tottahan se on tietysti, et kun on koko ajan kipeä niin onhan se väsyttävää ja hermoja raastavaa. Olen yleensä hyvin virkeä ja herään aamuisin tosi aikaisin, mut nyt tämän syksyn aikana on ollu sellaista, et en saa aamuisin millään silmiä auki ja ihan oksettaa, kun pitää unisena herätä. Viikonloppuisinkin olen nukkunu tooosi pitkään, kun normaalisti olen ollu jo viimeistää klo.7 hereillä häärimässä jotain. Mutta nukutaan nyt, kun niin hyvin nukuttaa :D. Mutta on se toisaalta ärsyttävää, kun nukkuu pitkään niin menee päivä vähän hukkaan (ei sit kerkee touhuta niin paljoa). Mutta poikanen on varmaan ollut viikonloppuisin tosi iloinen, kun nukun pitkään, niin en ole keittiössä kolistelemassa.
Ulkonakin on niin pimeetä ja loskaista, ettei tee mieli sielläkään olla, ulkoilma voisi vähän virkistää. Voikun tulisi lunta, niin ulkona vähän valostuisi ja ehkä se väsymyskin siitä helpottaisi. Taitaa nämä talvet jatkossa olla tällaisia lumettomia. Voi että, kun oli silloin joskus ihanaa, kun oli talvella kunnolla lunta ja pääsi tekemään talvi juttuja.

Taitaa olla haaveissa vain tällaiset lumimaisemat.

Viime talvena käytiin Rukalla hiihtämässä ja lumikenkäilemässä,
kun täällä ei ollut lunta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti