lauantai 28. helmikuuta 2015

Hyvin levätty

Kylläpä kannatti eilen illalla levätä hyvin. Jaksoi tehdä vaikka mitä ja saatiin jotain fiksuakin aikaiseksikin. Heti, kun oltiin syöty aamupala niin siivottiin meidän vaatekaappi. Olipas siellä paljon jonninjoutavaa vaatetta. Helpotti, kun pääsi ylimääräisestä eroon ja nyt on kaappi järjestyksessä. Vielä ois jäljellä keittiön- ja poikasen huoneenkaapit. Huoh... seuraavaa siivousintoa ja virkeää oloa odotellessa. 
 
Senpä jälkeen lähdettiin vähän ulkoilemaan ja käytiin Ruunaalla ihastelemassa Neitikoskea. Hyvät oli taas maisemat ja mikä parasta: siellähän oli hyvässä kunnossa oleva hiihtolatu, jota pitääkin heti huomenna käydä testaamassa. Mietittiin, et käydään retkeilemässä huomenna, kun perjantaina saapuivat meidän uudet termosmukit (pitäähän niitä heti testata). Joten käydäänkin  hiihtelemässä eväiden kanssa.
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 



Illan väsäsinkin sokerimassasta kakunkoristeita. Työkaveri tilasi lasten synttärikakkuun turtles koristeen, joten viimeistelin sen ja lopusta tein omaan käyttöön kukkasia. 
Vielä pitäis tehdä pizzapohja kohoamaan aamupalapizzaa varten. Saas nähdä miten onnistuu gluteenittomana. Huomista aamupalaa odotellessa.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Ollaan vaan ja hengaillaan

 
Perjantai- iltaisin tässä talossa ei tehdä suuria. Korkeintaan käydään kaupassa. Syödään ja löhötään sohvalla telkkaria katsellen. Olo on jotenkin niin väsynyt työviikon jälkeen. Kun perjantai- illan lepää, niin jaksaa viikonloppuna touhuta. Ruuaksi tehtiin vain leipiä savuporotäytteellä ja siihen lisäksi punaviiniä lasi tai ehkä pari. Mitäs siihen muuta tarvitsee, ei muuta. Kaikki hyvin :).  (Paitsi jos vielä lasin sihijuomaa ottas ennen nukkumaan menoa).

 Lauantain virkeää olotilaa odotellassa ;).

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Keskellä viikkoa

Kävin tänäänkin hiihtämässä. Taisi olla viimeiset hiihdot, ellei toi sää muutu. Olihan siinä jonkinlainen latupohja, vaan ei oo varmaan enää pitkää. Suksissa ei edelleenkään minkäänlaista pitoa, vaikka lähtiessä sitä lisättiin. Latu kyllä on sen verran jäässä, et ei taida meidän pitovoiteilla pitoa saada :(. Ärsyttää, kun meni toi ilma tämmöiseksi, lämmintä ja vettä sataa. Just kun sain uudet sukset ja en niitä pääse sit kunnolla käyttämään. Hiihdon jälkeen miehen kanssa hieman jumpattiin. Oli aika raskas jumppa näin hiihdon jälkeen, kun joutui hiihtäessä käyttämään käsivoimia niin paljon, että pääsi eteenpäin.




En jaksa enää...

Leivoin vielä kakkupohjan mun uudella hienolla vuokalla. Toinen lapsukaisista tulee huomenna käväisemään kotona, niin pitäähän tarjolla olla täytekakkua. Ihana, kun on pieni kakkuvuoka, niin voi tehdä pieniä täytekakkuja ja tulee sit varmasti syötyä koko kakku. Meidän mielestä kakkupohja muistutti ihan silinterihattua :D. 

Iltapalalla maistui miehen tekemä peltileipä. Olipas makoisaa.
 

maanantai 23. helmikuuta 2015

Aivan mahtavat!

Uudet sukset. Voi, että oon niistä niin onnellinen. Monot on ihan huippuluokkaa. Niin on lämpöiset että, eivät paina mihinkään ja eivätkä pyöri jalassa. Niissä on sellainen karvasisus, siis niin ihanat. Odottelin koko päivän, että pääsen kotiin testaamaan suksia. Töiden jälkeen kuitenkin menin ensin käymään salilla. En oo nyt käyny siellä niin ahkerasti, kun aikaisemmin. Viime viikolla taisin käydä vain kerran, joten ajattelin, et ois varmaan aika taas mennä. Vaan eipä ois pitäny. Salilla oli taas niin paljon väkeä, et hyvä kun sekaan mahtui. (Siis hyvähän se, kun käy väkeä, niin pysyy sali pystyssa). Ja eihän siitä suunnitellusta treenistä tullu mitään, kun ei mihinkään päässy. No tunnin siellä jotain haahuilin ja lähden kotiin. Ajattelin mielessä, et ois ollu tehokkaampaa kotona vetäistä vaikka kahvakuula treeni. No seuraavan kerran oon viisaampi, jumppaan kotona tai meen salille ihan illasta. Kotiin päästyä  kävin sit kokeilemassa uusia hienoja suksia. Keli ei ehkä ollut paras mahdollinen. Latu oli ihan peilikirkkaalla jäällä (hyvä kuitenkin, et oli latu missä hiihtää).  Luisto oli kohillaan ja pitoa ei sitten minkäänlaista. Ei se kylläkään menoa haitannut vaikka ylämäet oli aika haasteellisia ja yhtä rämpimistä ylös. Suksikepitkin oli niiin hyvä, ne on vähän pidemmät, joten oli tosi hyvä suksia niillä. Ja voi että niitä monoja, miten ne oli hyvät, oonhan nyt tarpeeksi kehun niitä :D?! Kyllä nyt käyn ahkerasti hiihtämässä, et jaksan sit Saariselällä hiihtää 50km päivä lenkkejä. Kiitos, kiitos ihana, rakas mieheni suksista <3!


Vasemmalla vanhat monot ja oikealla uudet. Kyllä huomaa eron, siis niin ihanat. Ja huomaatteko mikä karvasisus.


Kuivaharjoittelua

Ja eikun menoksi

lauantai 21. helmikuuta 2015

Pieniä

Siinäpä se viikko taas vierähti, ihan tajuttoman nopeasti. No hyvä vaan, kun sieltä se loma lähenee (vaikka vielä saa odotella yli kuukauden). Eilen meillä kävi pieniä vieraita. Kummityttö kävi äitinsä ja kolmen sisaruksensa kanssa kyläilemässä. Kyllähän tuli elämää kämppään. Onneksi olin säästänyt poikasen legot, niin oli edes jotain millä leikkiä. Sopivat hyvin kaikille. Ihan meinas vauvakuume iskeä, kun heillä oli niin kiltti pikkuinen vauva. Se vaan tyytyväisenä katseli ympärille eikä itkenyt. Paitsi sai se jonkinlaisen itkukohtauksen, kun mentiin poikasen huoneeseen ja se näki sen siellä :D. Syötiin masut täyteen kinkkupiirakkaa ja muhvineita. Maistuivatpas taas hyvältä ja jäi vielä tällekin päivälle.





Tänään käytiin suksiostoksilla ja sain tosi hyvät sukset. Onkohan vähän liiankin hyvät...
Kilpahiihtäjät kuulema käyttää niitä. Varsinkin monot oli ihan huipunoloiset. Tuntuivat jalassa niiin hyvältä. Kiitos kultaseni synttärilahjasta :). Joutuu kylläkin maanantaihin odottamaan, että saan ne. Ens viikolla käyn joka päivä hiihtämässä. Paitsi täällä on ollut aikamoiset plus- kelit ja vettä sataa. Voivan se olla, ettei viikolla oo enää latuja millä hiihdellä :(.

maanantai 16. helmikuuta 2015

Pitkin Pielisen pintaa


 
Eilen käytiin Kolilla jäätietä pitkin. Jäätie lyhentää matkaa ihan huimasti. Oli aivan mahtava päivä, varsinkin sään puolesta. Aurinko paistoi koko päivän. Ehkä välillä oli hiukan kylmä, mutta onneksi oli lämpimästi päällä. Onhan meillä siellä ihan mahtavat maisemat (mutta ei vedä veroja Kilpisjärvelle ;) ). Oltiin aika väsynyttä porukkaa ulkoilun jälkeen. Tulomatkalla autossa nukutti ihan älyttömästi. Sen jälkeen van löhöiltiin ja syötiin. Mietittiin miehen kanssa, että ens viikonloppuna mennään kyllä lumikenkäilemään Kolille. On varmasti hienoa ja hieman erilasta maastoa. Kunnon eväät mukaan ja iloista mieltä. Toivottavasti sää on silloinkin aurinkoinen.

Iiik..., sinne on mentävä


Siellä se Koli häämöttää


Hmm... mitäs siellä näkyy?

Ai, maisemia
Ja lisää maisemia


Kappas, jotain muutakin, kun maisemia



Jee, nyt on Kolin kukkulat valloitettu :)


lauantai 14. helmikuuta 2015

Ystävänpäivä


Ystävänpäivää vietetty lumikenkäillen, syöden kakkua ja juoden hieman viiniä. Ollut hieman erilainen päivä. Eilen miehen sisko perheineen tuli meille viettämään viikonloppua, eteläisestä Suomesta. On ollut mukavaa. Päivällä käytiin Reposuolla lumikenkäilemässä. Sää ei oikein suosinut, mutta ei se mikään huono ollut. Sen jälkeen maistuikin tortillat erinomaisen hyvälle, viinin kera. Lisäksi tein meille uudella kakkuvuolla pienen ystävänpäiväkakun. Todettiin, että on ihan älyttömän kätevä vuoka ja juuri sopivan kokoinen kakku. Kakkua riitti pienuudesta huolimatta kaikille. Ja vielä jäi ylikin. Kyllä oli hyvä ostos :). Huomenna olisi ohjelmassa Kolilla käynti, kun saivat vihdoinkin aukaistua jäätien sinne. Huomiseksi on onneksi luvattu hieman aurinkoisempaa säätä.



maanantai 9. helmikuuta 2015

Sieltä se saapui!

Tänään se saapui, odotettu paketti :). Tilasin itselleni uuden kakkuvuokan, vähän värejä ja kauan haaveilemani tyllan. Tilauksen tein täältä: http://vispilankauppa.valmiskauppa.fi/index.php. Siis kyllähän mie ensin yritin etsiä tästä pienestä kylästä kyseistä kakkuvuokaa, mutta yllätys, yllätys eihän täällä mitään ole.
Ajatushan tähän taas lähti, kun Kinuskikissa oli tehnyt sellaisen pienen kahden hengen kakun ja sehän olikin mainio idea. Mitenkä en itse ole tätä hoksannut, kakkujahan voi tehdä myös pieniä. Tykkään tehdä kakkuja, mutta en viitsi niitä kauheasti tehdä, kun on siinä sitten niin paljon syömistä. Ja yleensä joudutaan miehen kanssa uhrautumaan ja syömään loput isosta kakusta. Mutta onneksi tähän löytyi nyt ratkaisu: pieni kakkuvuoka ja siitähän syntyy pieni kakku. Nyt teenkin innokkaasti meille kahden hengen kakkuja. Viikolla täytyykin jo tehdä yksi koekakku. Kävin jo ostaa tarvikkeet. Kakkuvuoka oli aika hinnakas ja vähän kadutti koko ostos. Mutta on se hyvälaatuinen ja se on sellainen irtopohjavuoka joka nousee pohjasta. Niin ja onhan sille käyttöä (toivottavasti).



 
Paketista löytyi ihana yllätys :). Sain lahjaksi kortistenauhapapereita, jotka kiepsautetaan muhvinin ympärille. Kyllä nyt tulee seuraavalla kerralla hienoja muhvineita.
 

 
Ja siinä se on! Kauan haaveilemani tylla. Nyt pitäs pursotuksista tulla vielä hienompia. Idea tässä on siis se, et siitä jäljestä tulee selvempi.
 

sunnuntai 8. helmikuuta 2015

Urheilua ja leipomista

Pääsinpäs salille ja sen jälkeen kävin vielä hiihtämässä. Oli aika raskas hiihtolenkki salin jälkeen. Vasempaan olkapäähän koski ihan sikana ja en pystynyt kunnolla vasemmalla kädellä työntämään. Sit mie sitä roikotin perässä. Sää oli ihan hirvee. Lunta tuiskutti ja tuuli silleen puuskissa ja se tuuli kävi korvaan. Lisäksi oli ihan älytön nälkä, kun enhän tietenkään syöny mitään siinä välissä. Mutta kävinpäs hiihtämässä. Kylläpä maistui kaurapuuro hyvälle sen jälkeen.

 
 
Illalla tein sämpylöitä vähän eri tavalla. Idean jälleen löysin netin ihmeellisestä maailmasta. Taikinan tein gluteenittomana ja ihan perus sämpylätaikinan ohjeella. Tötteröt tehtiin paksummasta paperista ja päällystin ne foliolla. Sit vain taikina tötterön ympärille ja uuniin. Täytin sämpylän kananmunalla, kurkulla, paprikalla ja salaatilla. Hyvää ois ollu varmasti jokin tahnakin esim.lohesta. Näitä taidan tehdä toistekin.