Ajatushan tähän taas lähti, kun Kinuskikissa oli tehnyt sellaisen pienen kahden hengen kakun ja sehän olikin mainio idea. Mitenkä en itse ole tätä hoksannut, kakkujahan voi tehdä myös pieniä. Tykkään tehdä kakkuja, mutta en viitsi niitä kauheasti tehdä, kun on siinä sitten niin paljon syömistä. Ja yleensä joudutaan miehen kanssa uhrautumaan ja syömään loput isosta kakusta. Mutta onneksi tähän löytyi nyt ratkaisu: pieni kakkuvuoka ja siitähän syntyy pieni kakku. Nyt teenkin innokkaasti meille kahden hengen kakkuja. Viikolla täytyykin jo tehdä yksi koekakku. Kävin jo ostaa tarvikkeet. Kakkuvuoka oli aika hinnakas ja vähän kadutti koko ostos. Mutta on se hyvälaatuinen ja se on sellainen irtopohjavuoka joka nousee pohjasta. Niin ja onhan sille käyttöä (toivottavasti).
Paketista löytyi ihana yllätys :). Sain lahjaksi kortistenauhapapereita, jotka kiepsautetaan muhvinin ympärille. Kyllä nyt tulee seuraavalla kerralla hienoja muhvineita.
Ja siinä se on! Kauan haaveilemani tylla. Nyt pitäs pursotuksista tulla vielä hienompia. Idea tässä on siis se, et siitä jäljestä tulee selvempi.
Hyvänkokoinen ja laadukas kakkuvuoka sekä tulla! Kakuista tulee juuri sopivan kokoinen vaikka neljälle hengelle.Pakko itsekin joskus ostaa.Pursotuksesta tuli myös kaunista jälkeä.
VastaaPoista