Päästiinpäs eilen ilman puolesta käymään tähtitornilla. Tähtitorni sijaitsee Jakokoskella, joka on hieman ennen Joensuuta. Ollaan käyty siellä kerran aikaisemmin, muutama vuosi sitten. Siellä on mahdollisuus käydä näin keväisin, tiistai- iltaisin tiirailemassa kaukoputkella taivaalle. Nyt oli ensimmäinen tiistai, ettei ollut pilvistä, joten eikun sinne sitten. Tähtitaivas näkyi ihan huipusti ja mikä parasta, nähtiin ihan mahtavia revontulia. Kylläpä sattuikin hyvä tuuri. Saatiin tiirailla siellä Venusta ja Jupiteria. Ja selvisi samalla, et nehän ne on, jotka nyt loistavat taivaalla kirkkaana. Venus nyt ei näyttäny sen kummoiselta, mutta Jupiter, aivan huippua miten hyvin se näkyi, niin selkeästi näkyi sen ruskeat renkaat. Sen lisäksi näkyivät Jupiterin kuut. En ois ikinä uskonut, et nään jotain tuollaista muuallakin kuin kuvissa. Kyllä kannatti käydä ilta-ajelulla. On taas yhtä kokemusta rikkaampi. Valokuvaus siellä ei oikein onnistunut, mutta muutaman siedettävän kuvan sain.
Matkanvarrella pysähdyttiin ihailemaan auringonlaskua. |
Yllättävän hyvä kuva revontulista ja kuvassa näkyvä valopiste on Jupiter :)
|
![]() |
Pienoismalli Jupiterista. |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti