perjantai 3. heinäkuuta 2015

Operaatio American cake

 
Haukkasinkohan liian suuren palan :D. Poikanen on suuri amerikan fani ja päätin yllättää hänet synttäreiden kunniaksi hienolla kakulla. Onneksi löysin video-ohjeen. Pohjat tein pieneen kakkuvuokaan (halkaisija 22cm) eli juuri sopivan kokoinen meille. Idea tässä on, että myös sisään tulee vähän niin kuin Amerikan lippu (tosin mulla hieman epäonnistu, olisi pitänyt olla paksummat pohjat). Yhden pohjan värjäsin punaiseksi, yhden siniseksi ja lisäksi tuli yksi vaalea pohja. Punaisen halkaisin kahtia ja siniseen tuli reikä keskelle.  Ja sitten kasaamaan ohjeen mukaan. Väliin laitoin mansikkaa ja kermavaahtoa, että on myös hieman kesäinen mansikkakakku. Koristeet päälle ja valmista tuli :). Kakku ei ehkä ole niin suuri ja näyttävä  kuin amerikassa mutta tällä mennään ;).









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti