sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kohti pohjoista

Toisella lomaviikolla lähdimme kohti pohjoista. Majoitus oli varattu Kilpisjärveltä 3 yöksi ja  sieltä oli varattu oma mökki, joka oli kaikin puolin hyvä. Vaikka edullinen olikin. Yritimme selvitä reissusta mahdollisimman edullisesti. Otimme mukaan omat ruuat ja tarkoitus olikin, ettei käydä syömässä vaan tehdään ruuat itse. Matkalla mukana oli rangia keitin, jolla saatiin tehtyä lämmintä ruokaa. Saavuttiin Kilpisjärvelle hyvissä ajoin päivällä, joten kerettiin heti samana päivänä käydä kävelemässä n. 10 kilometriä. Maastohan siellä on hyvin kivikkoinen ja ylösnousua riittää. Mutta tykkään siitä, että joutuu hieman tekemään työtä. Maisemat siellä on aivan mahtavat. Tykkään niin paljon.





 
Toisena päivänä mentiin kolmen valtakunnan rajalle. Menomatka taittui veneellä, joka kulkee sinne näin kesäaikaan päivittäin. Pois tultiin kävellen läpi Mallan luonnonpuiston. Samalla vielä noustiin Pikku- Mallalle, joka oli loppumatkan varrella.  Matkalla maisemat vaihtuu ja lisäksi kulkureitin varrella on Kitsiputous eli Mallan kyyneleet. Kyllä olikin raskas reissu ja kun päästiin illalla perille jalat oli ihan tohjona. Mutta kannatti ja ilmakin suosi. Tulipahan käytyä muutamassa sekunnissa kolmessa eri maassa. Nopeaa tämä matkailu.



Suomessa


Ruotsissa, Norja jää oikealle


Hieman kastui sukka :/
Mallan kyyneleet




Pikku-Malla valloitettu :)
 
Viimeisenä päivänä päätettiin kiivetä Saana tunturin huipulle. Sinne tuli kiivettyä myös viime kesänä, joten tiedossa oli mitä on edessä. Nousua, nousua ja kivikkoa. Sää ei ehkä ollut niin suotuisa kuin edellisenä päivänä, mutta ei kuitenkaan satanut vettä. Huipulle, kun päästiin niin mittari näytti 4c lämmintä ja tuuli oli järkyttävän kova. Yritin ottaa kameralla meistä selfien, mutta en saanut pidettyä kameraa paikallaan, kun tuuli vei kättä väkisin toiseen suuntaan. Sielläpä ei pitkään viihdytty. Pakolliset kuvat ja äkkiä alas. Meillä oli repussa välipala mukana, joka oli tarkoitus nauttia huipulla, mutta jäi haaveeksi. Viimekesänä siellä oli aivan mahtavan lämmin, joten tietty nytkin oletettiin, että sää meitä suosii :D.

Mahtava Saana


Alussa muutama porras


Mun kyhäelmä :)


 
 
Huipulla, vihdoinkin....



Hyvin näkyi Pikku-Malla


Matkalla alas
Sitpä olikin kolme yötä kulunut ja matka jatkui kohti Norjaa ja Lofootteja.

perjantai 28. elokuuta 2015

Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko vietettiin kotosalla. Siskoni perheineen oli kyläilemässä ja osan aikaa oli myös tyttäreni poikaystävän kanssa. Tiivis oli tunnelma, mutta hyvin mahduttiin. Käytiin lähinnä retkeilemässä sekä Ruunaankosket laskemassa kumiveneellä. Se oli hauska reissu. Laskettiin neljä koskea ja koskiosuudet melottiin. Viimeisessä koskessa saatiin hypätä koskeen ja kellua koski alas. Hieman oli kylmää vettä, mutta kyllä kannatti, ihana kokemus. Suosittelen!
 
Retkeilemässä käytin Suomulla, tuossa Patvinsuon kansallispuistossa sekä Kolilla. Suomulla ollessa sää ei oikein suosinut ja kun päästiin makkaranpaistopaikalle, rupesi vettä satamaan kaatamalla. Onneksi oltiin jo totuttu siihen, joten eipä se yhtään haitannut. Saatiin tulet tehtyä ja makkarat paistettua. Samalla huomattiin, että metsässä on ihan älyttömästi mustikkaa. Joten menkää mustikkaan, niitä riittää kaikille. Itse ollaan jo kerätty pakkanen täyteen, harmittaa, kun ei mahdu enempää. Lisäksi kerättiin tyttärellekin sankollinen.
 


 
Kolilla käveltiin sama reitti, mikä me mieheni kanssa käveltiin tuossa aiemmin keväällä, paitsi, että nyt noustiin myös Ukko- Kolille. Lisäksi menomatkalla pysähdyttiin pirun kirkkoa katsomassa. Eväänä oli ihan perinteiset retkieväät. Leivät, makkarat ja keksit. Silläpä sitä pärjäsi aivan hyvin. Viikko meni nopsaan ja onnellinen mieli, kun kävivät.
 

Aina on aikaa vetästä parit leuat :D




torstai 27. elokuuta 2015

Täällä jälleen

 
Siinäpä se kuukausi ja loma vierähti, nopeasti. Vielä nautitaan muutamasta lomapäivästä ja maanantai aloitellaan työt. Loma on lomailua varten ja en täällä monesti pyörähtänyt sen aikana. Tosin reissussa ei aina nettiä ollutkaan käytössä eikä liiemmin ylimääräistä aikaakaan. Mutta nyt taas yritän jatkaa kirjoittelua.
 
Loman ensimmäinen viikko vierähti, kun sisko perheineen oli meillä. Sen jälkeen lähdettiin kohti Kilpisjärveä ja sieltä Norjaan Lofooteille. Kilpisjärvi on jotenkin niin ihana ja mun paikka. Siellä on tosi huikeat maisemat ja hyvät kävelyreitit. Laittelen myöhemmin erillistä juttua lomasta. Reissusta, kun kotiuduttiin, olo on ollut jotenkin todella väsynyt. En jaksais aamuisin nousta sängystä ylös ja en muutenkaan jaksaisi tehdä mitään. Elimistöni kaipaa lepoa. Onneksi voi tässä muutaman päivän vielä ottaa rennosti ja sopivasi alkoikin vesisade, niin ei tarvitse lähteä ulos :D. Muutenhan säät suosi meitä. Oli aivan mahtavat lomailmat.