sunnuntai 30. elokuuta 2015

Kohti pohjoista

Toisella lomaviikolla lähdimme kohti pohjoista. Majoitus oli varattu Kilpisjärveltä 3 yöksi ja  sieltä oli varattu oma mökki, joka oli kaikin puolin hyvä. Vaikka edullinen olikin. Yritimme selvitä reissusta mahdollisimman edullisesti. Otimme mukaan omat ruuat ja tarkoitus olikin, ettei käydä syömässä vaan tehdään ruuat itse. Matkalla mukana oli rangia keitin, jolla saatiin tehtyä lämmintä ruokaa. Saavuttiin Kilpisjärvelle hyvissä ajoin päivällä, joten kerettiin heti samana päivänä käydä kävelemässä n. 10 kilometriä. Maastohan siellä on hyvin kivikkoinen ja ylösnousua riittää. Mutta tykkään siitä, että joutuu hieman tekemään työtä. Maisemat siellä on aivan mahtavat. Tykkään niin paljon.





 
Toisena päivänä mentiin kolmen valtakunnan rajalle. Menomatka taittui veneellä, joka kulkee sinne näin kesäaikaan päivittäin. Pois tultiin kävellen läpi Mallan luonnonpuiston. Samalla vielä noustiin Pikku- Mallalle, joka oli loppumatkan varrella.  Matkalla maisemat vaihtuu ja lisäksi kulkureitin varrella on Kitsiputous eli Mallan kyyneleet. Kyllä olikin raskas reissu ja kun päästiin illalla perille jalat oli ihan tohjona. Mutta kannatti ja ilmakin suosi. Tulipahan käytyä muutamassa sekunnissa kolmessa eri maassa. Nopeaa tämä matkailu.



Suomessa


Ruotsissa, Norja jää oikealle


Hieman kastui sukka :/
Mallan kyyneleet




Pikku-Malla valloitettu :)
 
Viimeisenä päivänä päätettiin kiivetä Saana tunturin huipulle. Sinne tuli kiivettyä myös viime kesänä, joten tiedossa oli mitä on edessä. Nousua, nousua ja kivikkoa. Sää ei ehkä ollut niin suotuisa kuin edellisenä päivänä, mutta ei kuitenkaan satanut vettä. Huipulle, kun päästiin niin mittari näytti 4c lämmintä ja tuuli oli järkyttävän kova. Yritin ottaa kameralla meistä selfien, mutta en saanut pidettyä kameraa paikallaan, kun tuuli vei kättä väkisin toiseen suuntaan. Sielläpä ei pitkään viihdytty. Pakolliset kuvat ja äkkiä alas. Meillä oli repussa välipala mukana, joka oli tarkoitus nauttia huipulla, mutta jäi haaveeksi. Viimekesänä siellä oli aivan mahtavan lämmin, joten tietty nytkin oletettiin, että sää meitä suosii :D.

Mahtava Saana


Alussa muutama porras


Mun kyhäelmä :)


 
 
Huipulla, vihdoinkin....



Hyvin näkyi Pikku-Malla


Matkalla alas
Sitpä olikin kolme yötä kulunut ja matka jatkui kohti Norjaa ja Lofootteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti