perjantai 28. elokuuta 2015

Ensimmäinen lomaviikko

Ensimmäinen lomaviikko vietettiin kotosalla. Siskoni perheineen oli kyläilemässä ja osan aikaa oli myös tyttäreni poikaystävän kanssa. Tiivis oli tunnelma, mutta hyvin mahduttiin. Käytiin lähinnä retkeilemässä sekä Ruunaankosket laskemassa kumiveneellä. Se oli hauska reissu. Laskettiin neljä koskea ja koskiosuudet melottiin. Viimeisessä koskessa saatiin hypätä koskeen ja kellua koski alas. Hieman oli kylmää vettä, mutta kyllä kannatti, ihana kokemus. Suosittelen!
 
Retkeilemässä käytin Suomulla, tuossa Patvinsuon kansallispuistossa sekä Kolilla. Suomulla ollessa sää ei oikein suosinut ja kun päästiin makkaranpaistopaikalle, rupesi vettä satamaan kaatamalla. Onneksi oltiin jo totuttu siihen, joten eipä se yhtään haitannut. Saatiin tulet tehtyä ja makkarat paistettua. Samalla huomattiin, että metsässä on ihan älyttömästi mustikkaa. Joten menkää mustikkaan, niitä riittää kaikille. Itse ollaan jo kerätty pakkanen täyteen, harmittaa, kun ei mahdu enempää. Lisäksi kerättiin tyttärellekin sankollinen.
 


 
Kolilla käveltiin sama reitti, mikä me mieheni kanssa käveltiin tuossa aiemmin keväällä, paitsi, että nyt noustiin myös Ukko- Kolille. Lisäksi menomatkalla pysähdyttiin pirun kirkkoa katsomassa. Eväänä oli ihan perinteiset retkieväät. Leivät, makkarat ja keksit. Silläpä sitä pärjäsi aivan hyvin. Viikko meni nopsaan ja onnellinen mieli, kun kävivät.
 

Aina on aikaa vetästä parit leuat :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti