perjantai 30. lokakuuta 2015

Kroatia, Dubrovnik

Syyslomalla matkasimme Kroatiaan. Enpä olisi uskonut, että matkaisimme siihen maahan. Vaikka matkailut Kroatiaan taitavat olla nousussa, niin jotenkin se on tuntunut kaukaiselta ajatukselta, että itse sinne pääsisin. Mutta kannatti lähteä, vaikka ilmat ei hirveästi suosineet. Lämmintä kuitenkin oli päivittäin reilu 20 astetta ja ilma tuntui lämpimältä vaikka vettä satoikin loppuviikosta. Maa oli todella kaunis ja vihreä. Vanha kaupunki oli aivan mahtava. Lomakohde ei ollut perinteinen rantalomakohde, vaikka kauniita rantoja sielläkin oli. Rannat olivat pieniä pikkukivirantoja. Yhtenä päivänä lapset uivat meressä, muuten taisivat polskutella huoneiston poreammeessa :D.

Matkaan mukaan lähti siskoni lasten kanssa, joten meitä matkalaisia oli yhteensä seitsemän. Meillä oli kolmen makuuhuoneen huoneisto, joka sisälsi kuntosalin ja poreammeen. Oli oikein huikeat puitteet ja kiva, kun saimme olla kaikki yhdessä samassa paikassa.

Kahtena päivänä kävimme vanhassa kaupungissa, muuten hengailimme majoituksen lähettyvillä. Kävellen rantatietä pitkin pääsimme nopsaan lähellä olevaan kaupungin osaan, jossa oli ruokapaikkoja ja kauppoja. Rantatie oli todella kaunis. Julkinen liikenne oli kätevä ja sillä matkasimme paikasta toiseen. Kun vain hyppäsi bussiin numero 6, niin sillä pääsi aina perille. Kotiin lensimme Tukholman kautta ja siellä yövyimme yhden yön lentokenttähotellissa.

Nyt on matka lasten ja sukulaisten kanssa tehty. Seuraavat matkat taitavat ollakin miehen kanssa ihan kahdestaan ;).






















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti