Sen kunniaksi tehty mokkapaloja turkinpippurikuorrutteella. Kuorrutteeseen olisi pitänyt laittaa salmiakki mexeriä, mutta yllätys, yllätys sitä ei tästä kylästä löytynyt. Sitä saa apteekista ja on lähinnä tilaustavaraa. No tilasin sitä kuitenkin myöhempää käyttöä varten.
Mutta hätä ei ole tämännäköinen (vai mitenkä se meni). Liotettiin turkinpippurirouhetta kuumaan veteen ja tehtiin "salmiakki nestettä". Kuorrute oli hieman pettymys, koska se ei maistunut salmiakille vaan tummalle suklaalle, jota myös tuli täytteeseen. Se salmiakki mixeri varmaan antaa siihen sen maun. Täytyy kokeilla uudelleen, kunhan saan sitä.
Täällä on tänään ollut ihan hirveä keli. Märkää lunta satanut koko päivän tai osan päivää sellaista tihku sadetta. Käytiin kuitenkin kävellen tuossa kylillä kahtelemassa löytyiskö minulle uutta kahvakuulaa. No löytyihän sieltä :). Ostin 12kg kuulan, kun jotenkin se 8kg kuula on liian kevyt ja 16kg kuula liian painava. Joten otettiin siitä välistä. Vaan niin, oltiin kävellen liikenteessä, niin olihan kuulan kantaminen kotiin. Kävi ihan kuntoilusta. Kannettiin ensin vuoron perään tytön kanssa ja sit loppumatkasta hoksattiin, että sitähän voi kantaa yhdessä, joka oli huomattavasti helpompaa. Nyt sitten odottamaan kahvakuulajumppaa.
![]() |
Lepotauko |
Siis, onko siellä jo lunta????
VastaaPoista- Kati
Oli, mutta ei oo enää. Täällä oli viime viikolla ihan kunnon talvi ja talvimaisemat. Nyt sataa vettä ja 10 astetta lämmintä.
VastaaPoista