Joten siitä johtuen olikin ihan hullu viikonloppu. Älytöntä syömistä. Ihan kuin en saisi ikinä enää ruokaa ja herkkuja. Mikähän siinä on?! Miks pitää ahtaa vähän niin kuin varastoon? Sairasta, mutta niin kai se ihmisen mieli on sellainen... Näillä dieeteillä ollessa olen huomannut miten suuri vaikutus sillä ruokavaliolla on, että saa tuloksia aikaiseksi. Liikunta on ihan toissijainen, mutta ei missään nimessä ole tarkoitus vähätellä liikunnan merkitystä. Liikunta kannattaa aina. Mutta pelkällä ruokavalion noudattamisellakin saa jo tuloksia aikaan.
Ruokavalio koostuu ihan samoista ruoka- aineista kuin ennenkin.( Tämä on siis jo neljäs dieetti vuoden sisällä) Tiedän kyllä miten pitää syödä, että saa tuloksia aikaiseksi, mutta siitä huolimatta liityin mukaan. On se vaan jotenkin helpompaa saada tuloksia aikaiseksi, kun on jossakin mukana. Perusterveellistä ruokaa meillä syödään normaalistikin, mutta en vain ymmärrä miksi se syöminen oikeaoppisesti ei luonnistu enää sen jälkeen, kun dieetti on ohi...Treeniohjelmat tuntuu kivalta ja salille niitä olikin 3 erilaista. Pettynyt olin, kun ei ollut kahvakuulatreeniä, mutta mietin, että voinhan tehdä sitä aikaisempaa mikä oli, kun viimeksi olin mukana bc:ssä.
![]() |
Huomisen ruuat valmiina. On kyllä taas syömistä... |
Lupasin miehelleni ja kyllä itsellenikin, että nyt otan tämän VÄHÄN rennommin kuin aikaisemmat ja maailma ei siihen kaadu, jos en joku kerta voi/pysty/onnistu/halua dieettiä 100% noudattaakaan. Ja yritän, ettei hermo kiristy. Mutta niinhän se on, että kyllä se vaan kiristyy. Ruokaa saa niukasti ja se on samaa joka päivä ja treenit on kovia ja väsyttää. Näin se vaan menee.
Mutta tästä se alkaa ja katsotaan miten käy ;).
![]() |
Syömisen lomassa sain edes jotain aikaiseksi. |
Hyvä että otat VÄHÄN rauhallisemmin tällä kertaa :D ei sen aina tarvii olla niin vakavaa.
VastaaPoistaYhyy... kovasti yritän. Lupaan. Paitsi jo tänään salilla oli hermo niiiiin kiree :D.
VastaaPoista