sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Aamupala

Viikolla aamupalaksi syödään yleensä munakas, johon laitan sisään raejuustoa ja vihanneksia. Se on hyvä ja helppo tehdä. Eikä ainakaan vielä kyllästytä. Pitää nälkääkin suht hyvin ja sopii erinomaisen hyvin mun vaikealle masulle (joka ei nykyisin siedä mitään). Viimeaikoina on ehkä hieman ruvennut huolestuttamaan tuo syötyjen munia määrä. Saatan syödä päivässä 6 kananmunaa, ehkä liikaa... Mutta tykkään niistä niin paljon. Pitäsköhän käydä varmuuden vuoksi verikokeessa?! kolesteroliarvot varmaan huipussaan. Nythän uuden tutkimuksen mukaan kananmunat on hirveen terveellistä, joten jatketaan vaan syöntiä.
 
Viikonloppuisin haluaisin syödä jotain muuta, mutta on niin vaikea keksiä mitähän söisi. Yleensä olen syönyt ruisleipää keitetyllä kananmunalla. Valitettavasti viimeaikoina mun masuni on ruvennut oireilemaan myös ruisleivästä, joten olen senkin jättänyt hyvin vähälle. Vehnäjauholeipää en syö juuri ollenkaan. Jonkin verran syön gluteenitonta leipää, kun mies sitä syö. Se on ollut ihan hyvä valinta.
 
Eilen muistinkin, että meillähän leipäkone (jota ei tule nykyisin käytettyä). Niinpä laitoin sen yöksi hurisemaan ja aamulla olikin lämmintä tuoretta leipää. Leivän tein gluteenittomista jauhoista. Sekaan laitoin hieman perunamuusijauhetta, mutta ei olisi pitänyt. Leivästä tuli jotenkin kuivan sutjakkaa, mutta eipä se syömättä jäänyt.
 



 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti