MyJeni: Kaikki maholliset olotilat

Nyt kävi pieni kömmähdys tai itse asiassa aika suuri. Ja meinas vitutuskäyrä nousta huippuun. Ajattelinpa nimittäin vähän poistella turhia kuvia koneelta ja niinpä poistin kaikki blogikuvat samalla. Kyllä harmittaa ihan älyttömästi. Toki sain ne palautettua koneelle, mutta blogiin ne on siirrettävä kuva kerrallaan. Meinasin ensin, et poistan koko blogin ja postinkin suutuspäissäni, mutta palautin sen takaisin. Jatkan nyt entisen malliin ja laittelen kuvia takaisin, jos huvittaa tai sitten, kun on aikaa. Muutamat kuvat jo laittelinkin, mutta ajattelin etten niitä alkuajan kuvia viitti enää siirrellä. Joten se siitä nyt. Ei voi mitään.

Mutta sitten muihin aiheisiin. Eilen käytiin hieman lumikenkäilemässä. Huom! Hieman! Siinäpä meni huvassa viisi tuntia ja koko ajan jaloilla. Kiitos minun panikoinnille. Lähettiin lumikengillä kävelemään tuohon viereiselle Iisakkipää tunturille, joka sijaitsee Urho Kekkosen kansallispuistossa. Sää oli niin huono, ettei hiihtämään viittiny mennä (mutta en lähe enää lumikenkäilemäänkään). No mennään sit siinä älyttömässä tuulessa ja lumituiskussa tunturille. Ei hyvä ihme, kun hoksasin siellä ylhäällä mikä oli tilanne. Tuuli aivan mielettömästi, lunta pyrytty ja näkyvyys suunnilleen nolla. Sitten iski paniikki. Menin siis aivan paniikkiin. Pelkäsin, että tulee lumivyöry, en löydä enää pois ja kuolen sinne. Tarkoitus oli siis mennä sellainen lenkki, et laskeudutaan sit sieltä tunturin toiselta puolelta alas. Mutta halusin kääntyä välittömästi takaisin, kun oltiin siellä huipulla ja eikun lähettiin samaa reittiä takas. Vastaan tuli pariskunta, jolla oli vauva mukana ja ne vaan iloisesti jatko matkaa kohti tunturin huippua. Silloin kyllä nolotti, kun minä en uskaltanut jatkaa matkaa vaan käännyin takas. Alhaalla sainkin kuningasidean, et mennään sitä toista kautta takas. Niinpä lähdettiin kiertämään tunturia toiseen suuntaan. No se samas pariskunta tuli tietty vastaan, kun nehän oli kiertänyt sen reitin (voi hävetys). Puolessa välissä matkaa ilmakin kirkaistu ja rupes paistaa aurinko. Joten olikin jotain hyvää mun panikoinnissa. Näkymät ylhäällä oli mahtavat, kun oli ilma kirkas ja näki jotain :D. Vaan oli aika raskas reissu, kun ei istuttu ollenkaan vaan oltiin jaloilla, koko se viisi tuntia. Evästä oli ihan sika vähän, jotka syötiin jo alkutuntien aikana ja vettä ei ollu senkään vertaan. Kyllä päätettiin, et seuraavan kerran otetaan reput pullolleen evästä ja vettä. Mutta loppujen lopuksi aivan ihana päivä.